Elämä On Kuolemista

Wednesday, 1 September 2021

Ensihoitajan työ herättää monessa ihmisessä paljon kysymyksiä. Vaikka työ ei ole itselle sen erikoisempi kuin vaikka myynti- tai ravintolatyökään, herättää se ihmisissä aika ajoin kysymyksiä, kun kuulevat mistä hommasta sitä kuukausittaisen ansionsa saa. Useimmin kysyttyjen listassa kärkipäätä pitää varmasti kysymys kuolemasta. Näkeekö usein kuolleita? Miltä se tuntuu? Eikö se ole kamalaa? Vastaus on aika tavalla aina samanlainen, aiheuttaen kuulijassa erilaisia reaktioita närkästyksestä hymyilyyn. Joten avataanpa aihetta hieman lisää sekä annetaan lukijalle hieman mietinnän aihetta. Ei tarvitse mennä kovinkaan pitkälle ajassa taaksepäin, kun suomalaisessakin yhteiskunnassa kuolema oli ihan ns. normaali tapahtuma. Perheet asuivat saman katon alla ja oli luonnollista, että aika korjasi yleensä vanhimmasta päästä ajasta ikuisuuteen. Lapset näkivät kuolemaa ja epäilen vahvasti ettei se tehnyt tuon ajan lapsista, eli tämän hetken isovanhemmista ja vanhemmista sen turmeltuneempia ihmisiä. Ihmisen vanhuudesta johtuva kuolema on luonnollinen osa elämän kulkua.

Elämä on kuolemista - TS Kirja - Turun Sanomat

Kuolema on ainutkertainen tapahtuma, jota ei edes ensihoitajille koulussa opeteta kohtaamaan. Asia joka on opeteltava kokemuksen kautta. Omassa työssä se on läsnä joka työvuoro niin, että sen voi tänäänkin joutua taas kokemaan. Ensihoitajat eivät ole asian suhteen kyynisiä tai kylmiä, vaikka se joistain varmasti siltä tuntuu. Se on osa työtä ja sen ei saa antaa vaikuttaa työn tekemiseen tai tätä työtä ei voi tehdä. Myös joulun pyhinä työssä, hyvää joulua toivottaen… Henry

Donna Tartt: Tikli. Suom. Hilkka Pekkanen. WSOY. 895 s. Hollantilaisen Carel Fabritiuksen lintumaalaus Tikli (1654) on pieni taulu, semmoinen A4-arkin kokoinen. Amerikkalaisen Donna Tarttin (s. 1963) samanniminen teos lienee puolestaan sivumäärältään laajin romaani, jonka olen koskaan arvioinut. No, Jörn Donnerin viimevuotinen muistelmaromaani Mammutti taisi olla vielä laajempi. Donna Tarttin esikoisteos Jumalat juhlivat öisin (suom. 1993) oli Yhdysvalloissa vuoden 1992 kirjallinen tapaus ja nosti kirjoittajansa tuota pikaa maailmanmaineeseen. Tartt oli kirjoittanut teosta tiettävästi kahdeksan vuotta eikä hötkyillyt seuraavankaan romaanin kanssa kustantajan aneluista huolimatta. Pieni ystävä ilmestyi vasta 2002 (suom. 2003), ja hartaasti odotettu Tikli puolestaan viime syksynä. Harva julkaisutahti näkyy sitten myös korkeana laatuna. Tiklin kertoja, teoksen alussa kolmetoistavuotias Theo Decker juoksee äitinsä kanssa sadetta pakoon New Yorkin Metropolitan-taidemuseoon, jossa on parhaillaan esillä vanhojen hollantilaismestareiden teoksia.

Kaula turvonnut vasemmalta

Silläkään ei niinkään ole tekemistä sen kanssa, että voitaisiin nyt elää hyvin ja keskittyä olennaiseen. Buddhismi sen sijaan keskittyy myötätuntoon kaikkea olevaa kohtaan, koska samalla tavalla se kaikki tulee kuolemaan. Se on laajamittaista kanssakuolevaisuutta, yhdessä elämistä ja kuoleman läpi käymistä. Kuoleman jälkeen ihminen vajoaa oman tajuntansa säteilevään valoon, jossa hän käy läpi itsensä, omat luonteenpiirteensä, pelkonsa ja voimansa. Mikäli hän tunnistaa nämä osaksi itseään, iloitsee ja rakastaa niitä, hän voi löytää valaistumisen, jäädä siihen säteilevään olemassaolemattomuuteen ja lakata olemasta. Mikäli hän ei tunnista katsovansa itseensä, alkaa harhailu välitilassa, bardossa, jossa hän kohtaa kaikki omat ominaisuutensa, jotka ovat joko demoneita, hänelle pahoja ja epämieluisia, tai jumalallisen säteileviä ja kauniita. Mikäli hän ei missään vaiheessa tiedosta katsovansa itseensä, hän alkaa haikailla kohti uutta syntymää, ajatellen, että mikä tahansa elämä on parempi kuin tämä välitila, taistellen kohti uutta tietoisuutta, joka olisi erilainen kuin tämä.

  1. Elämä on kuolemista - TS Kirja - Turun Sanomat
  2. Olet puolisoni nyt online
  3. Kärpäsenhalkaisija: "Elämä on kuolemista"
  4. K-RAUTA TOURUTORNI - RAKENNUSMATERIAALI (YLEISTÄ), PUUTARHAKALUSTEET JA -KORISTEET (VALMISTUS JA MYYNTI), Jyväskylä - K Rauta Tourutorni paikassa Jyvaskyla - PUH: 0207446... - FI100608412 - Paikallinen Infobel.FI
  5. Samsung galaxy tab a 10.1 suojakotelo power pro
  6. Lennot ja hotellit

» Elämä on kuolemista… - Satakunnan pelastuslaitoksen blogi

pihlajalinna joensuu lääkärit

Tässä vaiheessa hän tavallaan palaa tähän maailmaan, olematta mikään yksittäinen tietoisuus. Hän voi kulkea universumin laidalta toiselle, olla vuorissa, kulkea mihin tahansa, koska hän ei varsinaisesti ole mitään. Tiibetiläisessä kuolleiden kirjassa on lauluja, joilla kehoitetaan tällaista olemusta, jonka edellinen elämä on haaleampi, ja seuraava jo kirkkaampi, kärsivällisyyteen, jotta hän ei sukeltaisi ensimmäiseen mahdolliseen uudelleen syntymään, vaan valitsisi hyvin, jotta kykenee tietoisempaan ja myötätuntoisempaan elämään seuraavalla kerralla. Hänen on kuitenkin tähän maailmaan syntyvänä käytävä läpi sama elämisen ja kuolemisen ketju, jonka jälkeen odottaa sama välitila olemassaolon ja olemattomuuden välillä. Buddhalaisuus ei ajattele sielua, vaan tietoisuutta, mikä jo mielestäni on keskeinen ero muihin uskontoihin. Vaikka jälleensyntymä ei osaltaan ole "järkevä" ajatus länsimaisen ihmisen kohdalla, on siinäkin oma peränsä, kun elimistösi ravinteet, atomit, kaikki se materiaali lähtee kiertoon uuden elämän käyttöön.

Kärpäsenhalkaisija: "Elämä on kuolemista"

tommi läntinen kappaleet

Tarkkaa vuosilukua ei kerrota, mutta todennäköisesti eletään vuotta 2002 tai 2003 eli aikaa pian WTC-terrori-iskujen jälkeen. Kuvataiteita harrastava äiti on juuri ihastellut pojalleen Fabritiuksen Tikli -maalausta, kun museossa tapahtuu voimakas pommiräjähdys, joka surmaa äidin ja monia muita museovieraita. Jatkuu mainoksen jälkeen Mainos päättyy Kuin ihmeen kaupalla Theo säilyy hengissä ja nappaa hetken mielijohteesta Tiklin mukaansa rojun keskeltä. Sittemmin vaille huoltajaa jäänyt poika pääsee asumaan luokkatoverinsa varakkaaseen kotiin, ja myöhemmin perheensä jo aikaisemmin hylännyt alkoholisti-isä vie Theon mukanaan Las Vegasiin. Koko ajan poika kuljettaa salaa mukanaan varastamaansa arvotaulua, josta muodostuu hänelle paitsi menetetyn äidin symboli myös jonkinlainen identiteetin tukipilari matkalla aikuisuuteen. USEIMMAT LUKEMANI amerikkalaiskritiikit eivät näytä jostain syystä kytkevän Tikliä vuoden 2001 terrori-iskuihin. Uskon kuitenkin että Theon pitkä ja yksityiskohtainen kuvaus räjähdyksen seurauksista silpoutuneine ruumiineen tuo lähes jokaiselle lukijalle mieleen monet WTC-iskujen dokumentit.

Mitä tapahtuu tietoisuudelle kuolemassa on suuri mysteeri kaikille. Jotkut puhuvat valoista, jotkut eivät näe mitään. Valo on mitä luultavimmin yliannostus endorfiiniä, sekä hitunen kehon omaa hallusinogeeniä DMTä, käsitykseni mukaan ihmisen käpyrauhanen ikään kuin räjähtää ja heittää kaiken jäljellä olevan "uniaineen" ihmisen kehoon, jolloin syntyy kuolemarajakokemuksia. Kaikki eivät näe niitä. Itse olen menettänyt tajuntani tasan kerran elämäni aikana, asuessani Pertunmaalla, yrittäessäni 40 asteen kuumeessa käydä vessassa. Pyörryin ja heräsin lattialta, vähän ymmällä ja peloissani siitä mitä oikein oli tapahtunut. Maatessani patjalla lattialla mietin, että nyt tiedät miltä kuolema tuntuu. Ei ole mitään. Se ei tunnu miltään. Ei ole olemassa tajuntaa. Se, mikä minulle tuottaa äärimmäisiä vaikeuksia, on tämän hyväksyminen. Ei se, että minä lopun, vaan se, että minun täytyy loppua. Se tuntuu ajatuksena kaikkein raskaimmalta hyväksyä. Sillä tiellä olen edelleen, ja tiedän olevani koko elämäni, ja tiedän että se tulee aina pitämään minut erillään muista.